Tilaa Hyvejohtajuus-kirja
Skip to content
Osa III, luku 3

Hyveiden ykseys

Hyveet kasvavat yhdessä kuten käden viisi sormea.
— Tuomas Akvinolainen

Kaikki hyveet ovat punoutuneet yhteen. Niiden yhteinen alkulähde on käytännöllinen hyvä – toisin sanoen, konkreettisten tilanteiden näkyväksi tekemä hengellinen hyvä.

Hyveiden yhteys

Harjoittaessamme yhtä hyvettä harjoitamme samalla kaikkia. Otetaan esimerkiksi itsehillintä. Jos hallitsen passioitani, minun on helpompaa säilyttää objektiivisuus, jota tarvitsen päätöksentekoon (viisauteen), ja energiani riittää (rohkeaan) suunnan säilyttämiseen myrskysäälläkin. Lisäksi, jos sydämeni on vapaa vääristä siteistä, olen taipuvaisempi omistautumaan (suurisieluisesti) jaloille pyrkimyksille ja palvelemaan (nöyrästi) muita.

Ajatellaanpa nöyryyttä. Jos olen nöyrä, moraalinen näkökykyni tarkentuu ja pystyn havaitsemaan ja erottamaan monet Jumalalta saamani lahjat. Se on perusedellytys sille, että vastaan suurisieluisesti hänen anteliaisuudelleen. Eläessäni nöyrästi siirrän omat tarpeeni, haluni, mieltymykseni, mielipiteeni ja ennakkoluuloni syrjään voidakseni palvella muita. Tämä tehostaa sekä viisauden että oikeudenmukaisuuden hyveiden harjaantumista, sillä se vahvistaa tietoisuuttani velvollisuuksistani Jumalalle, perheelleni ja yhteiskunnalle.

Viisaus sisällyttää hyveiden ykseyden aivan erityisellä tavalla. Se kertoo, milloin rohkeutta, itsehillintää, nöyryyttä tai suurisieluisuutta tarvitaan, ja miten ne voidaan parhaiten elää todeksi juuri käsillä olevassa konkreettisessa hetkessä. Pieper sanoo: ”Viisaus on kaikkien moraalisten hyveiden syy, alku, äiti, mitta, ohjenuora, opas ja prototyyppi.”[1] Viisauden ohjaamana erotan selkeästi rohkeuden pelkuruudesta, suurisieluisuuden pikkusieluisuudesta, todellisen nöyryyden nöyristelystä, itsehillinnän kohtuuttomuudesta ja oikeudenmukaisuuden epäoikeudenmukaisuudesta.

Escrivá kirjoittaa: ”[Viisas] ihminen on uskalias, mutta ei uhkarohkea… [Viisaan] kohtuullisuus ei ole tunteettomuutta eikä ihmisvihamielisyyttä, hänen oikeudenmukaisuutensa ei ole kovuutta, eikä hänen kärsivällisyytensä ole alistuvuutta.”[2]

Viisaus ei ole keskinkertaisuutta, puoliksi perillä; se on huippukohta, kulminaatiopiste.

Viisaus ei ole keskinkertaisuutta, puoliksi perillä; se on huippukohta, kulminaatiopiste. Vastakkaisten hyveiden harjoittaminen voi olla vaikeaa, jos temperamenttini kallistaa minua tiettyyn suuntaan. Luonteeltaan lempeistä johtajista voi tuntua vaikealta pysyä tiukkana oikeudenmukaisuuden hyveen niin vaatiessa. Vahvatahtoisten johtajien puolestaan voi olla vaikea osoittaa nöyryyden hyveen vaatimaa lempeyttä. Viisauden ansiosta molemmat kuitenkin ymmärtävät, miten kussakin tilanteessa tulisi parhaiten toimia. Robert Schuman on tästä esimerkki. Hän oli jalostanut pitkälle nämä molemmat – usein vastakkaisilta vaikuttavat – hyveet, oikeudenmukaisuuden ja nöyryyden.

Mikään hyve ei voi kehittyä ilman viisautta, mutta on myös totta, että viisaus ei voi kehittyä ilman muita hyveitä.

Lainasimme edellä Aristoteleen kuuluisia sanoja: ”Hyvä ihminen näet arvostelee kaikkea oikein, ja totuus näyttäytyy hänelle.” Näin ollen vain hän, jolla on rohkeutta, oikeudenmukaisuutta ja itsehillintää, voi olla viisas. Kaikki hyveet sekä tukevat viisautta että saavat viisaudesta tukea. Tämä ei ole suljettu kehä, vaan kasvun nouseva spiraali.

Hyve, hyveet

Hyveiden särkymätön ykseys mahdollistaa sen, että jalostan – vaivatta – ominaisuuksia, joita en voinut kuvitellakaan itselläni olevan. Samoin kuin rikkaan on helpompi rikastua entisestään. Jos olen suurisieluinen, nöyryyden harjoittaminen ei ole ongelma, koska minulla on jo tämän hyveen potentiaali. Jotkut uskovat, että suurisieluisuus ja nöyryys ovat toisensa poissulkevia, koska he sekoittavat suurisieluisuuden itsekeskeisyyteen ja nöyryyden nöyristelyyn. Tosiasiassahan, kuten aiemmin nähtiin, suurisieluisuus ja nöyryys ovat suuruuden koetinkiviä.

Julkisten ja yksityisten hyveiden ykseys

Ei ole olemassa hyveellisiä maita, hyveellisiä perheitä tai hyveellisiä organisaatioita. On vain hyveellisiä yksilöitä.

Samalla on kuitenkin todettava, ettei hyve siedä individualismia. Eristäytyminen ei paranna ketään. Jos olen rohkea, se johtuu luultavasti siitä, että olen saanut sen esimerkin vanhemmiltani, ystäviltäni tai työtovereiltani. Kun itse teen jotain rohkeaa, se taas toimii kannustimena muille. Oman kehitykseni ja lähimmäisteni kehityksen välillä on syvä vuorovaikutus. Kun hyveet eletään todeksi, niillä kaikilla on myös sosiaalinen ulottuvuus.

Monet poliitikot, joilta puuttuu rohkeutta, tekevät oikeudenmukaisuudesta vitsin.

Siksi vastakkainasettelu, jonka eräät moraalifilosofit tekevät yksityisten ja julkisten hyveiden välille, on harhaanjohtava. Heille ”yksityinen hyve” on hyve, joka ohjaa ihmistä itseään, kun taas ”julkinen hyve” – esimerkiksi oikeudenmukaisuus – on ominaisuus, joka ohjaa yksilön suhdetta yhteiskuntaan. Erottelu on harmillinen, koska oikeudenmukaisuus on orgaanisessa yhteydessä kaikkiin muihin hyveisiin. Ellen ole viisas, rohkea ja kohtuullinen, on hyvin epätodennäköistä, että voin kuitenkin olla oikeudenmukainen.

Monet poliitikot, joilta puuttuu rohkeutta, tekevät oikeudenmukaisuudesta vitsin. Tässä esimerkiksi Pontius Pilatuksen versio oikeudenmukaisuudesta: ”en ole havainnut hänen syyllistyneen mihinkään, mistä te häntä syytätte… päästän hänet vapaaksi, kunhan ensin olen antanut kurittaa häntä.”[3] Pelkurin logiikka on pelottava.

Rohkeuskaan ei yksin takaa oikeudenmukaisuutta. Tarvitaan myös viisautta ja itsehillintää. Jos en osaa analysoida harkiten kohtaamiani tilanteita tai jos kohtuuttomuudessani olen passioiden vietävänä, miten voin tehdä oikeudenmukaisia päätöksiä? Se voi osoittautua ylivoimaiseksi. Uudessa testamentissa voimme lukea Herodiaasta.[4] Tämä nainen vaati Johannes Kastajan päätä vadille rangaistukseksi siitä, että Johannes oli kehdannut vaatia häntä parantamaan tapansa.


[1]. J. Pieper, Prudence, s. 20.

[2]. J. Escrivá, Jumalan ystäviä, nro. 87.

[3]. Luuk. 23:14, 16.

[4]. Ks. Mark. 6:14–29.