Tilaa Hyvejohtajuus-kirja
Skip to content

Jälkipuhe

Solzhenitsyn totesi aikoinaan: ”Kunpa olisikin niin, että pahat ihmiset tekisivät pahojaan jossakin, ja me voisimme yksinkertaisesti vain eristää ja tuhota heidät. Mutta hyvän ja pahan välinen raja kulkee jokaisen ihmisen sydämessä, ja kuka haluaisi tuhota oman sydämensä?”

Solzhenitsynin tarkkanäköisyys paikansi kysymyksen ytimen – ihmissydämen.

Ne, jotka heräävät sydämen kääntymykseen, ovat johtajia. Ne, jotka eivät, vaipuvat unholaan.

Johtajana oleminen merkitsee ikuista tyytymättömyyttä itseensä. Johtajat ovat liikkeessä, he tuntevat elävän vaelluksen ja muutoksen. He pyrkivät uudistumaan ja kasvamaan elämänsä loppuun saakka.

Johtajuus ei diskriminoi ketään. Se on monen kutsumus, ei harvan.

Johtajuus ei diskriminoi ketään. Se on monen kutsumus, ei harvan. Siihen voi sisältyä kuuluisuutta tai ei, mutta ellei siihen sisälly hyvettä, se ei ole todellista johtajuutta. Johtajuutta ilman hyvettä – sitä ei ole. Johtajuus on aina ulottuvillamme. Se on Jumalan tahto meille, eikä hän johda meitä harhaan.

Hyve antaa valtavan suotuisan lähtökohdan ammatilliseen ja henkilökohtaiseen menestykseen. Se ei kuitenkaan takaa sitä. Itse asiassa se voi johtaa ulkopuolisuuteen (Solzhenitsyn, Escrivá, Lejeune) tai jopa kuolemaan (Stolypin, More, Jeanne d’Arc).

Yhtä kaikki olet sankari ja esimerkki niille, jotka tuntevat sinut, rakastavat sinua ja astuvat tasoittamallesi polulle. Escrivá on oikeassa: ”Älä koskaan aliarvioi pieniä asioita, sillä opettelemalla jatkuvasti itsekieltäytymistä niissä asioissa … vahvistat ja miehistät Jumalan armosta tahtoasi niin, että kykenet ensi sijassa hallitsemaan itseäsi. Ja sitten sinusta tulee opas, ohjaaja ja johtaja. Esimerkilläsi, puheellasi, viisaudellasi ja arvovallallasi velvoitat, kannustat ja tempaat mukaan toisia.”[1]

Kyllä: nöyryyden (”itsekieltäytymistä pienissä asioissa”), itsehillinnän (”kykenet hallitsemaan itsesi”) ja suurisieluisuuden (”…sitten sinusta tulee opas, ohjaaja ja johtaja”) hedelmällisestä kohtaamisesta syntyy johtajuus – hyvejohtajuus!

Lopuksi haluan antaa omaan kokemukseeni perustuvan neuvon. Jos epäonnistumiset kutsuvat epätoivoon etkä usko pystyväsi enää jatkamaan, muista nämä pyhät sanat: ”Ihmiselle se on mahdotonta, mutta ei Jumalalle. Jumalalle on kaikki mahdollista.”[2]


[1]. J. Escrivá, Tie, nro. 19.

[2]. Mark. 10:17–29.