Tilaa Hyvejohtajuus-kirja
Skip to content
Osa III, luku 1

Aretologia

Oppi hyveistä
Aristoteelinen hyveiden systeemi perustuu selvästi todenmukaiseen ihmiskäsitykseen… Tätä systeemiä, josta riippuu ihmisvapauden toteutuminen totuudessa, voidaan pitää tyhjentävänä. Se ei ole abstrakti tai apriorinen systeemi.
— Johannes Paavali II

Aretologia – oppi hyveistä – on lähtöisin antiikin Kreikan filosofeilta, ja sitä rikastutti kohtaaminen juutalais-kristillisen ajattelun ja hengellisyyden kanssa. Nimi tulee sanasta aretē, joka on kreikaksi hyve.

Aretologiassa hyveitä on kahdenlaisia: inhimilliseen tietoon liittyviä intellektuaalisia hyveitä ja inhimilliseen toimintaan liittyviä moraalisia hyveitä. Intellektuaaliset hyveet auttavat meitä käsittämään todellisuuden, kun taas moraaliset hyveet auttavat meitä elämään sopusoinnussa ihmisluontomme kanssa. Viisaudella on nämä molemmat ulottuvuudet. Se on intellektuaalinen hyve sikäli kun se suuntautuu tietoon ja myös moraalinen hyve sikäli kuin tieto sitten kanavoidaan päätöksiin ja toimintaan.

Moraalisia hyveitä kutsutaan myös inhimillisiksi hyveiksi tai luonnollisiksi hyveiksi erotuksena jumalallisista tai yliluonnollisista hyveistä, joista kristillinen moraaliteologia puhuu. Platon määritteli tärkeimmiksi inhimillisiksi hyveiksi viisauden, oikeudenmukaisuuden, rohkeuden ja itsehillinnän, tosin runoilija Pindar ja näytelmäkirjailija Aiskhylos olivat puhuneet niistä jo aiemmin. Ambrosius Milanolainen (300-luku jKr.) kutsui niitä kardinaalihyveiksi, koska ne olivat cardines, ”saranat”, joiden varassa muut hyveet ”kääntyvät”.

Inhimillisistä hyveistä ovat kirjoittaneet kreikkalaiset filosofit, ennen kaikkea Platon ja Aristoteles, mutta myös juutalaiset ja roomalaiset ajattelijat, joista Cicero ja Seneca ovat tunnetuimmat, sekä myöhemmin kristilliset filosofit, erityisesti Augustinus ja Tuomas Akvinolainen.

Omana aikanamme tähän aiheeseen ovat perehtyneet useat tunnetut kirjoittajat. Kaikkein vaikutusvaltaisimmista mainittakoon filosofi Josef Pieper (Saksa, 1904–1997), pappi ja roomalaiskatolisen maallikkojärjestön Opus Dein perustaja pyhä Josemaría Escrivá (Espanja/Italia, 1902–1975), johtajuusguru Peter Drucker (Itävalta/USA, 1909–2005) sekä menestyskirjailija ja periaate-lähtöisen johtajuuden puolestapuhuja Stephen R. Covey (USA, 1935–).

Josef Pieper rakentaa Aristoteleen ja Platonin sekä Augustinuksen ja Akvinolaisen perustalle. Hänen vahvuutensa ovat kyky ymmärtää ja avata lukijalle filosofian raskasta käsitteistöä sekä uskomattoman selkeä ja tarkka kielellinen ilmaisuvoima.

Josemaría Escrivá käsittelee inhimillisiä hyveitä kokeneen sielunpaimenen käytännöllisestä näkökulmasta. Hän pitää niitä elintärkeinä ammatillisen työn pyhittämiselle, joka oli kenties hänen 50-vuotisen pappeutensa saarnojen ja kirjoitusten kantavin teema.

Peter Drucker on johtajuuden profeetta par excellence. Hänen koko opetuksensa (puhutaan 31 kirjasta) on syvällisten aretologisten huomioiden läpäisemä. Drucker on sanonut: ”Kaikki, jotka ovat kirjoittaneet minusta, ovat kuvanneet minua management- ja hallintokirjoittajaksi, mitä en ole.”[1] Pitää paikkansa, sillä hän oli aretologian apostoli.

Stephen Covey kirjoittaa hyveistä ennen kaikkea psykologisesta näkökulmasta. Hänen vahvuutensa on kyky avata hyveen ja henkilökohtaisen menestyksen välistä suhdetta kiehtovien ja osuvien anekdoottien keinoin.


[1]. P. Druckerin kirje G. Steinille, 1998. Ks. ”Peter Drucker”, MercatorNet.com, perjantai 18. marraskuuta 2005.