Tilaa Hyvejohtajuus-kirja
Skip to content
Osa V, luku 2

Johtajuudesta elämäntapa (2/2)

Hengellinen ohjaus

Meillä on tapana kääntyä kaikenlaisten gurujen ja oppineiden, putkimiesten, kauneudenhoidon ammattilaisten ja personal trainereiden puoleen, lakimiehistä nyt puhumattakaan, kehittyäksemme jollakin saralla tai saadaksemme palveluita, joita ilman emme mielestämme pärjää. Olemme myös valmiit maksamaan heille hyvän korvauksen.

Psykiatrien tarjoama palvelu on toimiva, jos vaiva on luonteeltaan aidosti psykiatrinen. Mutta minne menet silloin, kun haluat saada sielusi järjestykseen, etkä usko selviytyväsi siitä yksin? (Olet oikeassa, et selviydykään.) Menet hengellisen ohjaajan luo.

Ilman hengellistä ohjausta mitään merkittävää sisäistä kasvua tuskin tapahtuu.

Ilman hengellistä ohjausta mitään merkittävää sisäistä kasvua tuskin tapahtuu.

Hengellinen ohjaaja auttaa meitä voittamaan viidennen esteen – taipumuksen päästää itsemme liian helpolla. Ohjaaja auttaa meitä irtautumaan harhakuvistamme ja antaa meille suunnan jokapäiväisessä elämässämme. Ilma tätä asiantuntevaa ohjausta saatamme pyöriä kehää.

Et ehkä uskonut korviasi, kun kuulit ensimmäisen kerran äänesi nauhalta. Oli varmaan ällistyttävää tajuta, miltä kuulostat muiden korvissa. Samoin salaa otettu valokuva, joka paljastaa todellisen valmistautumattoman ulkonäkösi, voi tulla yllätyksenä.

Tämä terveellisen tunnistamisen järkytys on se, mitä hyvä hengellinen ohjata voi antaa. Ohjaaja on kamera, nauhoittaja, joka näyttää sinulle todellisen itsesi. Se voi olla järkytys, mutta tarvitset sitä. Tavoittelet moraalista ja hengellistä erinomaisuutta. Tämä edellyttää heikkouksien poistamista juurineen päivineen. Mutta ensiksi on tunnettava oma itsensä. Ohjaaja auttaa ottamaan siitä selvää.

Escrivá kirjoittaa: ”Pidät itseäsi tärkeänä henkilönä opintojesi, tutkimustyösi, julkaisujesi, sosiaalisen asemasi, nimesi, poliittisen toimintasi, virkasi, omaisuutesi, ikäsi vuoksi – ethän ole enää lapsi. Juuri tästä syystä tarvitset muita enemmän hengellistä ohjaajaa sieluasi varten.”[1]

Ole rehellinen. Älä pelkää näyttäytyä sellaisena kuin oikeasti olet. Noudata ohjaajasi kehotuksia ja neuvoja.

Sopivan ohjaajan valitseminen on tehtävä huolella. Tee läksysi. Käytä yhtä varovaista harkintaa kuin jos olisit valitsemassa aviopuolisoa tai päättämässä lapsesi kasvatuksen päälinjoista.

Sopivan ohjaajan valitseminen on tehtävä huolella.

Ohjaajan tulisi olla tunnettu objektiivisesta ihmistuntemuksestaan ja myös omakohtaisesta hyveellisestä elämästään. Hän voi olla ystävä, mutta ei koskaan oma puoliso. ”Viisaalla rakastavalla ystävyydellä, joka on aidon hengellisen ohjauksen sine qua non, ei ole mitään tekemistä sentimentaalisen intimiteetin kanssa, joka itse asiassa voi jopa vaarantaa sen”, sanoo Pieper.[2]

Seurakuntasi tai kenties perheenjäsenesi tai läheisen ystävän avulla etsi itsellesi viisas, kypsä ja Jumalaa rakastava mentori.

Sitten – mitä hengellisessä ohjauksessa tehdään? Isä John McCloskey, katolinen pappi, jolla on vuosien kokemusta työssäkäyvien miesten ja naisten parissa, kertoo hengellisestä ohjauksesta: ”Mistä silloin puhutaan? Monista tai harvoista asioista. Ohjaajan kanssa voi sopia perusasioista. Olisi hyvä pyrkiä käsittelemään jotain tiettyä elämänaluetta, jossa on parantamisen varaa, sitä heikkoutta tai virhettä, joka on esteenä vakaamalle edistykselle. Niin, ja välillä voi haluta vain jakaa niitä yllättäviä iloja ja suruja, joita kohdataan pyhiinvaelluksella matkalla Jumalan, Isän, taloon.”[3]

Isä McCloskey suosittelee tapaamista vähintään kerran kuussa, mieluiten joka tai joka toinen viikko. Tapaamisten ei tarvitse olla pitkiä. Kannattaa tehdä muistiinpanoja kehityskohtiin liittyvistä ajatuksista ja päätöksistä. Rukoile, pistä päätöksesi käytäntöön ja seuraavalla kerralla palatkaa niihin keskusteluissanne. Älä koskaan lähde tapaamisesta ennen kuin olette sopineet seuraavasta tapaamiskerrasta.

Ernesto Cofiño, tunnettu latinalaisamerikkalainen lastentautilääkäri, teki hengellisestä ohjauksesta osan hänen hengellisen elämän suunnitelmaansa. Hän kirjoitti kokemuksistaan näin: ”Rakastavalla kädellään hengellinen ohjaajani työsti tätä muodotonta kivenjärkälettä, joka sattui olemaan minä. Seuraukset olivat yksinomaan myönteiset: olin prosessista iloinen, pidin näkemästäni, luonteeni karheuden tasoittumisesta ja kulmien pyöristymisestä. Totta puhuen en tiennyt minkälainen kuva minua odottaisi, mutta luotin kuvanveistäjään.”[4]

Hengellisen elämän suunnitelma

Omantunnon tutkiskelu ja hengellinen ohjaus ovat erottamaton osa laajempaa ”hengellisen elämän suunnitelmaa”. Suunnitelma saa alkunsa idealistisesta halusta palvella Jumalaa ja kaikkia hänen luotujaan täydellisesti kaikissa tilanteissa ja muotoutuu hyvin käytännölliseksi ohjelmaksi hyveissä kasvamiseksi – ja kyllä, myös pyhyydessä kasvamiseksi.

Kyse on päivän kuluessa tehtävistä säännöllisistä hengellisistä harjoituksista. Niihin kuuluu 15 minuuttia rukousta (keskustelua Jumalan kanssa), osallistuminen jumalanpalvelukseen, mahdollisimman usein myös ehtoollisella käynti, itsensä kieltämisen tekoja ja säännöllistä syntien tunnustamista.

Kyse on päivän kuluessa tehtävistä säännöllisistä hengellisistä harjoituksista.

Niille, jotka eivät ole tottuneet harjoittamaan uskoaan näin intensiivisesti, hengellisen elämän suunnitelman toteuttaminen voi olla melkoinen haaste. Elämän suunnitelma onkin erinomainen keskustelunaihe hengellisen ohjaajan kanssa. Hän osaa ottaa huomioon taustasi, kehitysvaiheesi ja jokapäiväisen elämäsi olosuhteet, ja neuvoo, mitä voit realistisesti tehdä harjoittaaksesi hyveitä tunnollisemmin.

Hengellisen elämän suunnitelma ohjaa yhteyteen Jumalan kanssa – se ei ole, eikä siitä koskaan saa tulla, päämäärä sinänsä. Escrivá kirjoittaa: ”Näistä ei saa tulla jäykkiä sääntöjä eikä vedenpitäviä osastoja. Ne muodostavat joustavan matkareitin, joka mukautuu maallisen elämäsi olosuhteisiin, kovaan ammattityöhösi ja niihin yhteiskunnallisiin velvollisuuksiin ja suhteisiin, joita et saa laiminlyödä, koska näissä tehtävissä jatkuu kanssakäymisesi Jumalan kanssa. Hengellisen elämän suunnitelman on oltava kuin kumikäsine, joka sopii täydellisesti käteen.

Älä myöskään unohda, ettei ole tärkeätä tehdä monenlaista. Rajoitu suurpiirteisesti niihin tehtäviin, joita voit toimittaa joka päivä, mielelläsi tai vähemmän mielelläsi. Tällainen menettely vie sinut melkein huomaamattasi kontemplatiiviseen rukoukseen. Sielustasi alkaa silloin kummuta yhä enemmän rakkauden tekoja, rukoushuokauksia, kiitollisuudenosoituksia ja virheidesi korjauksia. Tämä tapahtuu suorittaessasi tavallisia velvollisuuksiasi: vastatessasi puhelimeen, noustessasi johonkin liikennevälineeseen, sulkiessasi tai avatessasi ovea, ohittaessasi kirkon, ryhtyessäsi uuteen tehtävään, sitä tehdessäsi ja päättäessäsi sen. Tämän kaiken teet Isällesi Jumalalle.”[5]

Viimeinen kohta on erittäin tärkeä. Elämän suunnitelman tuoman armon pitäisi koitua myös arkipäivän tavanomaisten velvollisuuksien siunaukseksi. Se merkitsee päivän jokaisen hetken elämistä sankarillisesti: nousemista heti herättyäsi, ei ”torkku”-sinfoniaa; tunnollista työskentelyä, ei haaveilemista tai ajan tappamista; ikävien tehtävien lykkäämisen ja mukavien tehtävien priorisoimisen välttämistä; työn loppuun saattamista parhaan kykymme mukaan; alaisten korjaamista (rakastavasti) vaikka se olisi vaikeaa; päivän rukousaikojen noudattamista silloinkin, kun huomiomme on muualla tai kun rukoileminen ei oikein innosta emmekä tunne saavamme siitä mitään; ystävällisyyttä niitä kohtaan, joista emme välttämättä pidä; hymyilemistä vaikkei hymyilytä; hyväntuulisuuden säilyttämistä niin pienissä kuin suurissa vastoinkäymisissä; lasten kanssa leikkimistä rankankin työpäivän jälkeen; meille tarjotusta ruoasta kiittämistä, siitä vähemmän herkullisestakin; ja yleensäkin Kristuksen valon ja ilon säteilemistä aina ja kaikkialla.

Jos olemme oppineet tämän kaiken, olemme saavuttaneet suurimman voiton.


[1]. J. Escrivá, Tie, nro. 63.

[2]. J. Pieper, Prudence, s. 56.

[3]. Fr. J. McCloskey, ”A Spiritual Consultant”, Internet-artikkeli, SperoNews (www.speroforum.com), 28. marraskuuta 2005.

[4]. Ks. J. L. Cofiño ja J. M. Cejas, Ernesto Cofiño. Mardid: Rialp, 2003, s. 124.

[5]. J. Escrivá, Jumalan ystäviä, nro. 149.