Tilaa Hyvejohtajuus-kirja
Skip to content
Osa IV, luku 3

Sääntöetiikan sudenkuopat

Joka hylkää pahuuden ei sen vuoksi, että se on kielletty vaan siksi, että se on pahuutta, on aidosti vapaa.
— Robert Spaemann

On kahdenlaista etiikkaa: sääntöetiikkaa ja hyve-etiikkaa. Edellinen, kuten sen nimestä voi päätellä, perustuu sääntöihin. Teko on oikein, jos se on lainmukainen, ja väärin, jos ei. Hyve-etiikka puolestaan perustuu ihmisluontoon. Se, mikä vie meitä lähemmäksi moraalista täydellisyyttä, on hyvää, ja se, mikä etäännyttää meitä siitä, on pahaa.

Hyve-etiikka ei kiellä lakien pätevyyttä, mutta katsoo, etteivät ne voi olla etiikan lopullinen perusta. Lakien tulee palvella hyveitä. Tämä on asioiden oikea järjestys.

Lakien tulee palvella hyveitä. Tämä on asioiden oikea järjestys.

Kymmenen käskyä tuntuvat ensi näkemältä nousevan puhtaasti sääntöetiikasta: älä varasta, älä tapa, älä tee huorin ja niin edelleen. Kymmenessä käskyssä Jumala ilmoittaa tahtonsa lakien muodossa, ja me joko noudatamme niitä tai emme. Niiden rikkominen merkitsee syntiä.

Myös hyve-etiikassa Jumala ilmoittaa tahtonsa, mutta nyt myönteisesti ihmispersoonan minuuden toteutumisen muodossa. Synti on näin enemmän kuin vain käskyn rikkomista. Se on oman itsensä vahingoittamista.

Viime kädessä kymmenen käskyä palvelevat hyvettä ja tällä tavoin ovat paljon enemmän kuin vain pelkkä käskyjen litania. Käsky: ”Älä varasta” muuntuu hyveen valossa: ”Harjoita irtautumista suhteessa maailmaan.” ”Älä tapa” muuntuu: ”Vaali ja kunnioita elämää aina.” ”Älä tee aviorikosta” muuntuu: ”Säilytä sydämesi, mielesi, ruumiisi ja sielusi puhtaus.”

Jeesus Kristus on vanhan liiton – myös kymmenen käskyn – ylin tulkitsija. Kerta toisensa jälkeen hän linkittää kiellot positiivisiin hyveisiin ja tekee selväksi, että Isä Jumalan tahto on meidän jokaisen moraalinen täydellisyys.

Kristityille rikkomukset kymmentä käskyä vastaan ovat syntiä, kuten myös hyveiden vastaiset teot.

En kasva hyveissä, ellen noudata kymmentä käskyä. Jos palvon seksiä, rahaa tai valtaa, jos loukkaan häpeilemättä muiden kunniaa, jos en kunnioita vanhempiani – eli lyhyesti sanottuna, jos vähät välitän kymmenestä käskystä, olen hyvää vauhtia matkalla kohti itsetuhoa.

Mutta silloinkin, kun tavoittelen tosissani inhimillistä erinomaisuutta, pelkkä lain kirjaimen noudattaminen ei riitä. Minun täytyy jalostaa hyveitä ja elää niiden mukaan, sillä käskyt osoittavat kohti hyveitä.

”Lait toimivat ulkoa käsin”, kirjoittaa saksalainen filosofi Robert Spaemann. ”Sen jälkeen, kun laki on auttanut meitä näkemään, mikä on hyvää ja mikä pahaa, ja kun tottumus on syntynyt, itse hyveestä tulee mitta. Joka hylkää pahuuden ei sen vuoksi, että se on kielletty vaan siksi, että se on pahuutta, on aidosti vapaa.”[1]

Joka hylkää pahuuden ei sen vuoksi, että se on kielletty vaan siksi, että se on pahuutta, on aidosti vapaa.

Johtajien elämää sanelee hyve pikemmin kuin laki. Se, että johtajat eivät esimerkiksi lokaa kilpailijoitaan, ei johdu ensisijaisesti siitä, että herjaaminen on sekä moraalitonta että rikos, vaan siitä, ettei hyvä ihminen yksinkertaisesti alentuisi moiseen. Pelkkä ajatuskin siitä on käsittämätön.

Käsityksemme ammattietiikasta – työmaailmaa jäsentävästä tapasäännöstöstä – osuu sääntö/hyve-akselilla nykyään täysin vasempaan laitaan.

Ammattietiikka on aidattu ulkoisiin, näkyviin tekoihin työpaikalla ja ammattikunnan ja työyhteisön moraalinormistoon. Ammattietiikka korostaa ammatillista rehtiyttä, ei inhimillistä täydellisyyttä ja kasvamista.

Näin käy, kun sekoitan inhimillisen erinomaisuuden tapasäännöstön tahtihyppelyyn.

Rehellisyys on yksi yrityksen arvostuksen pilareista ja siinä mielessä tietysti hyvä asia. Mutta se ei riitä. Voin seurata normeja omantunnontarkasti mutta silti polkea ihmisenä paikallani. Näin käy, kun sekoitan inhimillisen erinomaisuuden tapasäännöstön tahtihyppelyyn. On mahdollista noudattaa ulkoisia eettisiä normeja ilman minkäänlaista käsitystä siitä, miten ne liittyvät persoonaani. Ammattietiikasta voidaan aloittaa, mutta siihen ei kannata lopettaa. Yksinään se ei johda persoonana kasvamiseen.

Ammatillinen suoraselkäisyys on erittäin tärkeää, mutta ilman hyveen erinomaisuutta se ei vakuuta ja voi siten jopa kääntyä organisaation uskottavuutta vastaan.

Monet organisaatiot ovat kehittäneet yritysetiikkaansa ja kirjoittaneet sen ylös. Mutta jos hyve ei kuulu organisaation jäsenten elämäntapaan, hienoimmistakin etiikoista voi tulla pelkkää mielikuvatapetointia.

Ammattietiikalla on muitakin varjopuolia. Jotkut voivat päätyä ajattelemaan, että on kahdenlaista etiikkaa – työetiikkaa ja vapaa-ajan etiikka. He työskentelevät ahkerasti ja kurinalaisesti, mutta vapaalla pätevät eri säännöt: ”On oma asiani, mitä teen töistä päästyäni.” Aivan liian usein he tuhlaavat ajan lahjan ”vaihtamalla vapaalle” ja antautumalla mielihaluille ja fantasioille. He uskovat, että kova työ vaatii – ja oikeuttaa – kovat huvit. Ryyppääminen? Perusoikeuksia. Puolison pettäminen? Sitä sattuu. Omakuva säilyy kaiken aikaa tahrattomana, koska työmoraalista on pidetty kiinni, laskut maksettu ajallaan ja muuten oltu ihan asiallisia. Eletään siis kaksoiselämää.

Ryyppääminen? Perusoikeuksia. Puolison pettäminen? Sitä sattuu.

Johtajat puolestaan elävät hyveellisesti aina ja kaikkialla: töissä, perheen kanssa, ystävien parissa, vapaa-ajalla ja jopa silloin, kun kukaan ei katso. Heidän elämänsä eheys perustuu nimittäin hyve-etiikkaan, joka yhdenmukaistaa ihmisen persoonan ja elämän, sekä julkisen että yksityisen, ja tekee näin kaksoiselämästä mahdottoman.

Säännöt soveltuvat parhaiten lapsille, jotka tarvitsevat rajoja ja joiden täytyy oppia, mitä saa tehdä ja mitä ei. Mutta heti kun ”miksi”-kysymykset alkavat, säännöt pitää perustella, jotta niiden yhteys ihmisen luontoon ja kasvuun ymmärretään.

Aikuisia säännöt hyödyttävät paljon vähemmän. Ne eivät vastaa kypsän ihmisen älykkyyttä, eivätkä kata ihmisen elämäntilanteiden monimuotoisuutta. Hyveitä tarvitaan sääntöjä enemmän. Jos minulla on viisautta, selviän vierailla vesillä panikoimatta. Osaan tehdä hyviä päätöksiä.

Sääntöetiikalla on taipumus olla itseensä sulkeutunut. Sääntöjen ei nähdä liittyvän ihmisen moraalisen täydellisyyden missioon (vaikka ne liittyvät). Täten niistä tulee oudon hauraita, usein tehottomia ja joskus vaarallisia. Ne on helppo sivuuttaa ja vaihtaa ideologiaan, pragmaattisiin päämääriin, esoteeriseen hengellisyyteen, tyhjiin ja trendikkäisiin käsitteisiin … tai mihin vain. Kuinka monesta Keski- ja Itä-Euroopan kommunistivirkamiehestä kuoriutuikaan yhdessä yössä liberaalidemokraatti Berliinin muurin kaaduttua? Se kävi helposti yhden sääntökokoelman vaihtamisella toiseen.

Kuinka monesta Keski- ja Itä-Euroopan kommunistivirkamiehestä kuoriutuikaan yhdessä yössä liberaalidemokraatti Berliinin muurin kaaduttua?

Länsimainen kulttuuri on nykyään vahvasti sääntöväritteinen. Kansalaiset pelaavat sääntöjen mukaan. Uran ja ammatillisen menestyksen vaatimukset ovat heidän ylin sääntönsä, jokapäiväisen elämän kirkkain kiintotähti. Pyhyyden ideaali on laajalti korvattu pitkän ja loisteliaan työuran ideaalilla, maksoi mitä maksoi.

Hyveitä tavoitteleva ihminen ei taas helpolla antaudu muoti-ideologioille. Hän on sisäistänyt ihmisluonnon muuttumattomat periaatteet ja saavuttanut siten hengellisen tasapainon, jota massakulttuurin laineet eivät voi heitellä.

Sääntöetiikalla on tapana tuottaa ahdasmielisiä, mielikuvituksettomia ihmisiä, jotka eivät pohdi ”turhan syvällisiä”.

Sääntöetiikalla on tapana tuottaa ahdasmielisiä, mielikuvituksettomia ihmisiä, jotka eivät pohdi ”turhan syvällisiä”.

Eräs ystäväni kertoi minulle uskomattoman tarinan, joka kuitenkin oli totisinta totta: ”Halusin ruveta uimaan säännöllisesti, joten ostin läheisestä uimahallista edullisen jäsenyyden. Pakettiin sisältyi sekä uiminen että punttisali. Jälkimmäinen ei minua kiinnostanut, mutta hinta oli silti kohdallaan. Parin viikon jälkeen sain huomautuksen, etten käyttänyt punttisalia. Vastaanoton työntekijä kertoi, ettei sellainen onnistu, koska sopimus oli molemmista. Kysyin, miksi omistajaa se kiinnostaisi, niin kauan kuin maksut hoituvat. Uida ei saa ennen kuin on käynyt salilla, koska ’säännöissä sanotaan niin’, oli vastaus. Kysyin, mihin tämä sääntö perustuu, mutta hän ei voinut kuin vedota jälleen järjestyssääntöihin. Sama kuin juttelisi seinälle. Jäsenyys purettaisiin, ellen treenaisi salilla ainakin 15 minuuttia ennen altaaseen pulahtamista.”

Sääntöorientoitunut ei tutki ongelmia syvemmältä, sovella maalaisjärkeä yksittäistapauksiin eikä tee aloitteita. Hän tekee päätöksiä mutta ei käytä harkintaa. Luovuus ei ole hänen valttikorttinsa.

Kuinka erilainen onkaan niiden tilanne, jotka pyrkivät kohti moraalista täydellisyyttä. Ei valmiiksi pureskeltuja malliratkaisuja. Hyve on aina omaperäistä, luovaa ja monipuolista.


[1]. R. Spaemann, Main Concepts of Morals. München: Moralische Grundbegriffe, Beck’sche Verlagsbuchhandlung, 1986. Ks. luku ”Freedom and Moral Obligation”.