Tilaa Hyvejohtajuus-kirja
Skip to content
Osa II, luku 2

Tottumuksemme määrittelevät meidät

Hyve tulee tottumuksesta.
— Aristoteles

Hyve on tottumus. Kuten kaikki tottumukset, hyve syntyy toiminnan toistamisesta. Jos teemme toistuvasti rohkeita tekoja, rohkeudesta tulee ennen pitkää tottumus. Jos osoitamme usein nöyryyttä, nöyryydestä tulee pian luonnollinen tapamme olla.

Joskus toiston tarpeellisuus vähentyy, kun ihmiset joutuvat – esimerkiksi sodan aikana – tilanteisiin, joissa vaaditaan sankarillisia tekoja. Karol Wojtyła, josta sittemmin tuli paavi Johannes Paavali II, muovasi oman luonteensa natsivallan aikaisessa Puolassa ja kävi siten läpi syvän henkilökohtaisen murroksen. Hyvä esimerkki ovat myös ne yliopisto-opiskelijat, joista tuli Escriván ensimmäisiä seuraajia ennen Espanjan sisällissotaa. Sodan vaikeudet pakottivat heidät kasvamaan ihmisinä, ja myöhemmin he tukivat Opus Dein kasvua kaikilla mantereilla.

Mitä enemmän harjoitat hyvettä, sitä pysyvämpi osa luonnettasi siitä tulee. Tottumus ei katoa päivässä. Yksi pelkurimainen teko ei tee sinusta pelkuria. ”Jos haluat roistoksi, pelkkä halu ei riitä!”, Violaine sanoo Pierre de Créonille Paul Claudelin kirjassa The Tidings Brought to Mary.

Mitä enemmän harjoitat hyvettä, sitä pysyvämpi osa luonnettasi siitä tulee.

Hyveellinen elämä vakaannuttaa käyttäytymisen. Herkkyys ulkoisille ärsykkeille ja reaktiivisuus vähentyy, elämän herruus kasvaa. Toimitaan rohkeasti ei ainoastaan poikkeuksellisissa tilanteissa vaan aina. Hyve ei ole taito, jota voidaan käyttää tarvittaessa; se on läsnä kaikissa tilanteissa. Siitä tulee osa sinua; se olet sinä.

Escrivá kirjoittaa: ”Voi tuota luonteen epätasaisuutta! Olet rikkinäinen koskettimisto. Annat oikein hyvin korkeita ja matalia nuotteja, mutta keskivaiheilla olevat eivät soi – ne tavallisen elämän nuotit, jotka muut yleensä kuulevat.”[1] Tavallinen elämä on hyveen todellinen harjoituskenttä.

Koska hyve on tottumus, ihmisen elämää on katsottava kokonaisuutena ennen kuin voidaan päätellä mitään sen mallikelpoisuudesta. Huomioi tietenkin myös mahdolliset suurteot, mutta etsi ennen kaikkea julkisesta ja yksityisestä elämästä merkkejä koko elinkaaren läpäisevästä hyveellisestä elämästä. Monet ovat tehneet yksittäisiä suurtekoja, mutta muutama suurteko ei takaa hyvettä.

Johtajuus riippuu luonteesta, ei temperamentista

Johtajien on oltava hyveellisiä ollakseen todellisia johtajia. Ja koska hyve on teoilla hankittu tottumus, on sanottava: ”Johtajaksi ei synnytä vaan kasvetaan.”

Johtajuudessa on kysymys luonteesta, ei temperamentista. Luonne muovautuu harjoituksella, mutta temperamentti on synnynnäinen, luonnon lahja. Temperamentti voi tukea tiettyjen hyveiden kehittymistä ja hidastaa toisten. Jos olen temperamentiltani intohimoinen, uskaliaat teot voivat tuntua suhteellisen helpoilta. Jos taas olen arka ja pidättyväinen, uskaliaisuus voi olla suuri haaste. Kuitenkin juuri temperamenttini heikkouksien ansioista olen tietoinen niiden voittamisen tarpeellisuudesta. Heikkoudet kääntyvät siten moraalisiksi vahvuuksiksi.

Hyveet painavat temperamenttiimme luonteen leiman, jolloin temperamenttimme ei enää dominoi meitä. Ilman hyveitä minusta tulee temperamenttini orja. Escrivá selitti asian näin: ”Älä sano: ’Tällaiseksi minut tehtiin… Se on luonteeni.’ Se on luonteesi puutetta.”[2]

Ole elämäsi herra. Jos olet kiivasluonteinen, harjoita itsehillintää; jos himosi heittelevät sinua miten sattuu, harjoita puhtautta. Älä suostu heikkouksiesi orjaksi.

Hyveet painavat temperamenttiimme luonteen leiman, jolloin temperamenttimme ei enää dominoi meitä.

Hyveet säätelevät temperamenttia. Impulsiivisesta henkilöstä tulee harkitsevampi, kun hän harjoittaa viisauden hyvettä. Arka ja epäröivä henkilö lopettaa vitkastelun ja ryhtyy toimiin saman hyveen innoittamana. Hyveet tasapainottavat persoonallisuuttamme hiomalla sen kovia kulmia.

Temperamentti ei siis ole este johtajuudelle. Oikea este on luonteen puute, joka kuluttaa moraalisen energiamme ja tekee meistä soveltumattomia johtamiseen. Toisin sanoen se vie meiltä vapautemme.

Luonne ja temperamentti

Vapauden haaste

Valitsemme vapaasti, minkälaisia miehiä ja naisia meistä tulee. Jos valitsemme hyveen, meistä tulee vahvaluonteisia. Jos valitsemme paheen, valitsemme elämän synnissä. Jos tasapainottelemme näiden välillä, kuten useat tekevät, meistä tulee enintään keskinkertaisia.

Lapsuutemme ja nuoruutemme vaikutus myöhempiin päätöksiimme on suuri. Vanhempamme opettavat – heidän tulisi opettaa – meitä erottamaan hyvä ja paha toisistaan ja valitsemaan edellinen. Mutta kasvatus ei yksin määrää luonnettamme. Ei ole epätavallista, että samassa kodissa kasvaneet lapset käyttävät vanhempina vapauttaan eri tavoin ja kasvavat varsin erilaisiksi ihmisiksi. Esimerkiksi Ronald Reagan ja häntä kaksi vuotta vanhempi veli, Neil, olivat täysin erilaisia. He tekivät eri valintoja.

Vapauden syke ei sammu, vaan varmistaa, että ihmisenä kasvaminen ei lopu aikuisiässä. Ei ole harvinaista, että aikuisena voi kehittyä tahto elää hyveellisesti ja omistautua sille, mikä lapsena ei tuntunut tärkeältä.

Kuten temperamentti, myös kulttuurinen ympäristö voi joko tukea tai vaikeuttaa joidenkin hyveiden kehittymistä. Aistinautintojen hallitsemassa yhteiskunnassa voi olla vaikeaa jalostaa itsehillintää ja rohkeutta. Yhden totuuden maissa, joissa saa olla mitä tahansa mieltä paitsi eri mieltä, voi olla vaikeaa olla vilpitön. Siellä, missä empiirinen informaatio on uskomusperustan yksinvaltias, käy viisauden harjoittaminen ontuen.

Yhden totuuden maissa, joissa saa olla mitä tahansa mieltä paitsi eri mieltä, voi olla vaikeaa olla vilpitön.

Hyveen mukainen elämä voi olla nykykulttuurimme kontekstissa haastavaa, mutta se ei suinkaan ole mahdotonta. Kyky sanoa ”ei” antaa meille paljon valtaa. Me olemme vapaita valitsemaan, kuinka paljon sallimme kulttuurin vaikuttaa meihin. Hyveet auttavat meitä valitsemaan hyvän ja kieltäytymään pahasta.

Sitä paitsi, mitä täydellisemmin elämme hyveet todeksi, sitä todennäköisemmin muutamme kulttuuria sen sijaan, että tyytyisimme vain suojautumaan sen turmiollisilta vaikutteilta. Meidän täytyy valita hyve – vapaasti, toistuvasti, iloisesti.

Oma isoäitini on loistava esimerkki.

Vuonna 1920 kolme venäläistä siskosta, Natasha, Ksenia ja Nina Anossova, seurasivat vanhempiaan pois Neuvosto-Venäjältä vapaaehtoiseen maanpakolaisuuteen.[3] Perhe muutti Konstantinopoliin ja sieltä Marseilles’hin ja asettui lopulta myrskyisään 1920-luvun Pariisiin. Vaikka sisarukset olivat saaneet saman kasvatuksen kotonaan Pietarissa, kukin reagoi omalla tavallaan ”valon kaupungin” vapaamieliseen ajanhenkeen.

Natasha valitsi hedonismin: hänellä oli monta perättäistä avioliittoa rikkaiden liikemiesten kanssa, ja hän nautti kaikesta materiaalisesta yltäkylläisyydestä, jota Pariisilla oli tarjottavanaan.

Ksenia valitsi selviytymisen. Hän sairastui syöpään, jonka varjossa hän elää kituutti ja menehtyi kymmenen vuotta myöhemmin.

Nina otti elämän avosylin vastaan. Hän tapasi nuoren venäläisen maahanmuuttajan, joka oli menettänyt vanhempansa ja omaisuutensa sisällissodassa bolshevikkien valtaannousun jälkeen. Saapuessaan Ranskaan hänellä oli vain nimensä, hyvä sydän ja halu menestyä. Hänen nimensä oli Pavel Dianin-Havard. Hänestä ja Ninasta tulivat isovanhempani isäni puolelta.

Nina ja Pavel rakastuivat, menivät Pariisissa 1926 naimisiin ja perustivat perheen. He elivät pitkän, onnellisen ja hedelmällisen elämän, mutta asiat olisivat voineet päättyä toisin. Nina olisi voinut valita Natashan hedonismin tien tai Ksenian tavoin taantua selviytymisasteelle. Sen sijaan hän valitsi elämän ja palveli suurisieluisesti perhettään ja ystäviään sekä Jumalaa ja maataan 96-vuotisen elämänsä loppuun saakka.

Vaikka kaikki kolme siskoa aikuistuivatkin samassa kulttuurisessa ympäristössä, 1920-luvun vapaamielisessä Pariisissa, kukin valitsi oman tiensä. Ympäristö ei ole ihmiskohtalon päätekijä. Luonteen rooli on suunnaton.

Olemme vapaasti valinneet sen, mitä olemme. Pahe vai hyve? Se on meistä kiinni. Hyve edellyttää vapautta. Sitä ei voi pakkosyöttää meille. Se on valittava vapaasti. Jos valitsemme hyveet ja harjoitamme niitä väsymättä, tie johtajuuteen avautuu. Johtajuus alkaa vastuuntuntoisesta vapaudesta.


[1]. J. Escrivá, Furrow, nro. 440.

[2]. J. Escrivá, Tie, nro. 4.

[3]. Ks. N. Anossov, Adieu Russie: Souvenirs. Paris: Librairie des Cinq Continents, 1978.